Pysy kunnossa nyrkkeilemällä

Moni saattaa ajatella, että nyrkkeilyä harrastavat vain aggressiiviset nuoret miehet tai naiset, jotka haluavat piestä toisiaan kehässä. Ammattilaisnyrkkeily on kuitenkin aivan eri asia kuin nyrkkeily harrastuksena, eikä tarvitse olla nyrkkeilyn seuraamisesta tai katsomisesta lainkaan kiinnostunut harrastaakseen nyrkkeilyä.Moni nyrkkeilyä kokeileva ihastuu lajiin, koska siinä nopeatempoinen, tehokas treeni yhdistyy monipuoliseen tekniikan harjoitteluun. Nyrkkeilyssä ei liikuta vain liikkumisen vuoksi, vaan siinä oppii samalla kuinka lyödä tehokkaasti, koko vartaloa käyttäen. Ja vaikka taistelutaitoa ei oikeassa elämässä käytetäkään, säkin hakkaaminen toimii yllättävän tehokkaasti stressin poistajana. Nyrkkeily myös kehittää koordinaatiota, koko vartalon lihaksia, sekä polttaa huomattavan määrän kaloreita. Ja itse treenaus ei tunnu pahalta, koska huomio on keskittynyt tekniikkaan.

Nyrkkeily vaatii hyvää peruskuntoa

Nyrkkeily vaatii hyvää kestävyyttä, koska siinä ollaan jatkuvasti liikkeessä. Huonokuntoisen harrastajan kannattaakin aloittaa yleiskunnon parantaminen ennen itse nyrkkeilyn aloittamista. Erinomainen keino siihen on esimerkiksi ottaa pyöräily töihin tavaksi. Pyöräily on täydellistä intervallitreeniä, jossa vuorotellaan lyhyitä, hengästyttäviä spurtteja, ja rentoa ajamista, jolloin henki pääsee tasaantumaan. Jo kuukauden pyöräily nostaa kunnon siihen tilaan että nyrkkeilytunti ei käy liian raskaaksi. Hyviä pyöriä kaupunki- tai maastoajoon myy esimerkiksi Cykelkraft.fi. Muita tehokkaita tapoja yleiskunnon nostamiseen on uiminen tai lenkkeily. Jos juokseminen ei vielä suju, aluksi kannattaa kävellä ripeästi, ja juosta muutamia kertoja niin kauan kuin jaksaa, vaikka se tarkoittaisi vain muutamia juoksuaskelia. Pikku hiljaa kunto nousee, ja juokseminen sujuu pidemmän aikaa.

Nyrkkeilyn terveyshyödyt

Nyrkkeily on erinomainen laji, joka positiiviset vaikutukset kuntoon ovat paljon monipuolisempia kuin salilla käynnissä, lenkkeilyssä tai aerobicissa. Ensinnäkin nyrkkeilytreeneissä käydään läpi koko ruumiin päälihasryhmät lihasten kehittämiseksi. Lämmittelynä on usein ainakin vatsoja, kyykkyjä ja punnerruksia. Toisekseen itse treenauksessa kunto nousee kohisten, koska nyrkkeilijä on alati liikkeessä. Oleellinen osa nyrkkeilyä on vastaparin liikkeisiin reagoiminen, joten nyrkkeilijän on kyettävä liikkumaan nopeasti sekä lyödessä että toisen lyöntejä väistellessä. Ja ylävartalon lihakset saavat aivan oman luokkansa treeniä, koska lyödessä käytetään koko vartaloa ja etenkin yläselän lihaksia vauhdin ja voiman saamiseksi. Harrastusnyrkkeilyssä ei myöskään koskaan oikeasti lyödä toista, joten harrastaja voi unohtaa ammattinyrkkeilyn huonon maineen.